Tämän ajatusmaailman alkeet istutti alle kouluikäisinä minuun ja siskooni äitimme, joka aina painotti, että alusvaatteiden pitää olla ehjät ja puhtaat, koska koskaan et tiedä, jos vaikka joudut lääkäriin ja pitää riisua. Näin aikuisen naisen logiikalla niin yllättävän lääkärireissun osuessa kohdalle, ettei vaatteita ehtisi vaihtaa, tuskin ensimmäisenä murheena olisi alusvaatteiden tila. Oppi meni kuitenkin perille. Tämä pätee pukeutumiseen ylipäätään.
Naisten lehdissä kerrotaan, kuinka rakkaus löytyi ihan sattumalta kuntosalilta, jossa salaa vilkuiltiin toisiaan tai ravintolaillan jälkeen taksitolpalta. Toiset törmäävät romanttisesti lasten harrastusten ohessa jalkapallokentän laidalla tai lomareissulla Italialaisen piazzan kahvilassa. Get real! Minä tiedän tasan yhden yli 30-vuotiaan ihmisen, joka löysi miehen kuntosalilta, mutta muutenhan nuo miehet löydetään työpaikoilta tai netistä tai sitten ne ovat jo entuudestaan tuttuja. Joka tapauksessa, yritän uhmata tätä tosiasiaa ja elättelen haavekuvaa tilanteesta, jossa joku hurmaava mies pysäyttää minut kadulla ja pyytää kahville. Ah, niin romanttista!
Kerron esimerkin hurmaavalta näyttämisen haastavuudesta. Eilen, kun olin koko päivän istunut kotona sairaan lapsen seurana, tehden etätöitä vähääkään välittämättä miltä näytän, tukka pystyssä (koska tein radikaalivirheen ja menin nukkumaan hiukset märkinä) ja ilman meikkiä, virttyneessä mekossa, huomaan, että maito on loppunut. Koska maito on loppunut, on pakko lähteä kauppaan. Ilman maitokahvia ei ole elämää. Koska ilman maitokahvia ei ole elämää, on lähdettävä kauppaan, joka tarkoittaa peilin eteen astumista.
Vilkaisu peiliin. Ohut, piikkisuora, nopeasti ja näppärästi rasvoittuva tukka on vedetty hiuspannalla taakse, takaraivolla pyörteet pitävät huolen päänahan kuultamisesta suortuvien alta, lopun sojottaessa itään tai länteen, sekä osittain kaakkoon. Ei meikkiä, talvenkalpea iho, isohko hormonifinni leuassa´, tummat renkaat silmien alla valvomisesta. Pikainen tilanneanalyysi tilanteen pelastamiseksi, ei mahdollinen.
Koska en ilmeisesti ole vielä tarpeeksi kauan ollut näillä niin sanotuilla vapailla markkinoilla, en lähde totaalioperaatioon, eli suihkun kautta tukka föönattuna ja huolettomassa kampauksessa, kevyesti meikattuna liikenteeseen, vaan päädyn tekemään vain välttämättömimmän. Puen neuletakin sen virttyneen mekon päälle, yritän kiristää hiukset kahdelle saparonykerölle niskaan (tukka on niin lyhyt, että kaiken pelastavasta ponnarista voi vain haaveilla) ja sudin ripsiväriä ripsiin. Ripsiväri on elämäni rakkaus. Ymmärsin tämän suhteen ainutlaatuisuuden jo 11-vuotiaana ja sillä tiellä ollaan. Ripsiväri pelastaa aina. Ihmeaine. Mietin, että huonomminkin voisi olla ja lähden lähikauppaan, rohkeasti kävellen.
Lohduttaudun ajatuksella, että jos joku mies nyt katsoisi perään, niin ainakin olisi tositarkoituksella kiinnostunut ja vielä enemmän huojentaa ajatus, että parempi itse asiassa olisi, ettei kotikylillä kukaan perään katsoisi. Turhan pienet piirit. Kukaan ei katso, kaupassa on vain pari mummoa, minä ja naapurin alkoholisoitunut herra, jolla on tiukka rooli taloyhtiön pihavahtina ja yleisenä tiedonvälittäjänä. Tähän ei tarvitse vaikutusta tehdä, kantaa joka tapauksessa huomaavaisesti kukkia oven taakse jouluisin ja syntymäpäivänä.
Kauppareissussa oli hyvätkin puolensa. Ben&Jerry's nollaa tilanteen. Se mitä ripsiväri ei korjaa, vahvasti suklainen jäätelö tekee sen kyllä. Illalla saan maitokahvini, olen onnellisen ongelmaton ainakin huomiseen saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti